lauantai 19. huhtikuuta 2014

Sielu lepää



Posti toi mukavan yllätyksen Neltsulle torstaina! Mummi ja ukki oli lähettänyt neidille herkkuja ♥

Nella pääsi maalaamaan ensimmäistä kertaa vesiväreillä, ja kylläpäs olikin hauskaa! Neiti oppi nopsasti tekniikan.
Kaikista kivointa oli saada pitää itse kananmunaa kädessä ja maalata!
Hienoja tuli!
Nukkejen hoivaaminen on tämän hetken yksi ehdottomista lempparileikeistä!



Meillä on ollut niiiin hauska pääsiäinen. Torstai-iltana tultiin mökille, ja täällä siis on minun, R:n ja Neltsun lisäksi äitini, äidin miesystävä, Milla-koira ja toki mummini, joka asuu meidän mökin vieressä. Eilen seuraamme liittyi vielä perhetuttumme P, 6-vuotiaan poikansa J:n(joka on äitini kummipoika) ja kahden koiransa kanssa. Heidän piti lähteä jo tänään kotiin, mutta J ei millään halunnut, joten he jäivätkin vielä yhdeksi yöksi. Huomenna taas kokoonpano vaihtuu, kun muut lähtevät ja isäni tulee vielä muutamaksi päiväksi viettämään aikaa minun, R:n ja Nellan kanssa. R:lla onkin pääsiäisen jälkeen vielä pari päivää ylimääräistä lomaa, eli ensi viikko on hyvinkin tynkä työviikko, vain kaksi työpäivää. Ihanaa arjesta irtautumista itse kullekin!

Saan kyllä olla niin onnellinen perheemme läheisyydestä. Olemme aina olleet mielettömän perhekeskeisiä, ja mikään ei ole muuttunut vaikka vanhempani erosivatkin. Tai no, toki monikin asia, mutta olemme kaikki yhä hyvin lämpimissä väleissä ja miksemme olisikaan. Vanhempanikin ovat pysyneet parhaina ystävinä ja ihanaa kun kellään ei ole mitään ongelmaa tässä järjestelyssä.

Nykyään tulee vietettyä todella paljon aikaa mökillä, Nellankin on niin hyvä olla täällä. Kaikki mukavuudet löytyy, mutta silti täällä oleminen eroaa kaupungissa olosta täysin. Nella saa touhuta pihalla aamusta iltaan, syödään ulkona, koirat juoksee vapaana ja stressitaso tuntuu laskevan alta aikayksikön, kun mökin pihaan pääsee. Tämä mökki on minulle, niin kun oikeastaan koko perheellemme, henkireikä. Täällä saa jättää arjen murheet taakseen ja vain olla. Nauttia hyvästä seurasta ja kuunnella omia ajatuksiaan, pellon keskellä. Missään muualla en olisi nyt onnellisempi.

Toivotan teille sydämeni kyllyydestä ihanaa pääsiäistä, nauttikaa olostanne! ♥


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lapsimessut 2014

Heips!

Meillä oli tosi hauska viikonloppu, josta tuli itseasiassa vieläkin kivempi kun olisin odottanut. Kaikkihan tietää, että viikonloppuna oli siis lapsimessut. Tuon tyyppiset tapahtumat ovat niiiin mun juttu, tykkään tosi paljon. Me oltiin jo pitkään suunniteltu äitiporukan kanssa, että mentäisiin kaikki sinne yhdessä, mutta sattuneista syistä(kuten, että eräs heistä synnytti muutamia päiviä sitten poikavauvan ♥♥), lopulta meitä lähtikin vain Minä, Nella, S ja J. J:kin oli meinannut perua, kun oli voinut pahoin, mutta onneksi pääsivät mukaan. Olisin varmaan mennyt yksinkin, kun niin paljon messuja odotin! Mutta ainahan se on kivempaa kierrellä hyvässä seurassa.

Perjantaina siis lähdettiin messuille kymmenen aikaan ja kyllähän siellä sai monen monta tuntia kulumaan. Me oltiin varauduttu J:n kanssa, että kaikki ei tosiaan välttämättä mene kovin jouhevasti, kun mukana on pari alle parivuotiasta. Nella ei enää viihdy yhtään rattaissa, varsinkaan paikallaolevissa. Myöskin kaupassa käyminen ei miellytä, eikä oikeastaan mikään missä ei saa mennä oman mielen mukaan. Joo, meille on viime aikoina tullut ne kuuluisat itkupotkuraivarit ihan osaksi arkeamme, ja mielelläni heittäisin niille hyvästit samantien. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Yllätyimmekin sitten J:n kanssa positiivisesti, miten kiltisti lapset olivat. Nella veti vain yhdet kunnon raivarit, kun ei saanut ottaa sellaiselta piirtämisalueelta rattaisiin mukaan värityskuvia ja kyniä. Kaikki sujui suht hyvin, välillä lapset kävelivät vierekkäin ja jopa käsi kädessä, miten suloinen näky! Ihanaa kun oikeasti näistä pikkuihmisistä alkaa tulla tärkeitä toisilleen, ovathan he toki tunteneetkin ihan vauvasta asti. On niin ihanaa, kun Nella aina kyselee S:n perään, ja samoin kuulemma S myös Nellan perään. Nella jopa tunnistaa bussipysäkin, mistä S ja J tulevat bussin kyytiin, ja siinä alkaa aina huutelemaan S:n nimeä(=omaa versiota siitä).

Kylläpäs teksti on hankalaa pitää kiinni asiassa, kun on ollut taukoa...
Kierreltiin siis messuilla ja mentiin lähinnä lasten ehdoilla. Nellahan pelkäsi pomppulinnaa, kauko-ohjattavia autoja, karusellia, eri hahmoiksi pukeutuneita tyyppejä, isoja pehmoleluja ja mitäs vielä... Voi meidän pikku herkkistä. Kivaa tuntui silti olevan, kun jaksoi olla niin hyvin rattaissa. Paljon katseltavaa riitti.

Perjantaina ei tullut otettua lähes ollenkaan kuvia, en jaksanut raahata kameraa mukaan edes koko messuille. Pari kännykkäkuvaa tuli napsittua...
Tarmoa täynnä!

Kotiin lähdössä. Nella ei suostunut millään käymään päikkäreille, vaan piti saada pallo mukaan rattaisiin. Itkuhan siitä sitten tuli, kun pallo lähti ulkona kovan tuulen mukana.
Perjantaina illemmalla lähdettiin R:n kanssa mökille, eikä mulla ollut tarkoitus enää edes mennä lapsimessuille, R kun sinne ei kuulemma suostu lähtemään. Lauantaina R yhtäkkiä muutti mielensä, ja sanoi että ''sä oot ollut niin ihana, että haluisitko jos mentäisiin sinne messuille huomenna?'', joten mikäs siinä! Lauantaina lähdettiin pois mökiltä, kun R oli saanut renkaat vaihdettua autoonsa, ja suunnattiin viettämään koti-iltaa.


Mökillä ♥


Sunnuntaina heti herättyämme lähdettiin messuille, jossa treffattiin myös Nellan mummi eli mun äiti. Tällä kertaa otettiin messulipuista kaikki irti, ja kierrettiin muutkin messut, eli OutletExpo, Lähi- ja luomuruokamessut ja PetExpo.
Sunnuntaina myös Nella viihtyi ihan eri tavalla messuilla, koska oli mummi pitämässä seuraa, isi viemässä kaikkiin hauskoihin juttuihin mihin neiti uskalsi, ja pääsipä tuo pikkuinen muumifani katsomaan muumien musiikkiesitystäkin!

Liukumäet oli kaikista hauskimpia!

Ja tämä mamma saikin sitten kierrellä enemmän rauhassa vaatepisteitä, joka toki ei ollut lompakolle hyväksi. Mitenkään ihan kauheasti en silti mielestäni ostanut, olisi voinut lähteä enemmänkin lapasesta!


PetExpo oli tosi kiva juttu, koska Nella rakastaa eläimiä yli kaiken. Hauvat, kissat, linnut, hiiret, puput, kaikki ovat yhtä kivoja. Nella osaakin sanoa eläimistä:
- hauva
- kissa & kisu
- iitun /intu/ iitu = lintu
- apuka = papukaija
- pinniini / pingiini = pingviini
- pupu
- apina
- maija = lammas (:D ?)
- muuuuu = lehmä
- ankka
- kaa = kala
- kana
- kukko
- pipu = tipu
- huhuuu = pöllö :D
- tiiki = tiikeri
- leija = leijona
- hiisi / tiisi = hiiri / siili
- hippa / heppa = heppa
- aasi
- ettu = kettu

Ja tunnistaa lähes kaikki eläimet ja osaa äännellä monia eläimiä. Se on niin hauskan kuuloista! Pitäisikin kuvata videolle enemmän neidin hassua ääntelyä.


Eläinmessuilla Nella pääsi silittelemään kissoja ja koiria ja pupua, näkemään koiranäytöksiä ja kävelemään ympäriinsä. Myös lapsimessujen puolella Nella sai kävellä tosi paljon enemmän, kun perjantaina. Oli niin paljon helpompaa, kun oli useammat kädet nappaamassa karkaavan lapsen, leikittämässä, komentamassa ja ottamassa vastaan osansa uhmakohtauksista. Yllättävän hyvin Nella kuitenkin totteli, ja tajusi väistellä ihmisiä ja tuli lähelle, kun pyysi.

Mutta nyt kuvien muodossa ostoksiin!

PERJANTAI:


Lingon & Blåbärin ihana tummansininen, vähän laivastohenkinen mekko, koko 90cm
Ihanan pehmoiset velourhousut samaiselta merkiltä, koko 90cm ja ovat tooosi reilut
Suloinen pipo, joka on vielä liian iso Nellalle

SUNNUNTAI:
Sunnuntain saalis Nellalle!
Pinkki Tutan paita 9€, koko 92cm
L&B:n musta-valkoraidallinen huppari, olikohan koko 100cm vai 90cm, hintana 8€!
Kauan pitänyt jo hankkia Nellalle uudet kumpparit, kun vanhat ovat jo aika naftit. Haaveilin Crocksin keltaisista kumppareista, mutta lopulta tajusin että eihän ne sovi mihinkään meidän välikausivaatteeseen. Nämä hempeän vaaleanpunaiset sopivat neidille paremmin kun hyvin! ♥ Ihanat lapsen päällä, kun ovat superkevyet, lähtee helposti pois jalasta ja menee jalkaan, on tyylikkäät ja hengittävät. Messuhinta oli 28€, normaalisti 34,95€.
Lingon & Blåbärin supersöpö harmaa liivimekko, jossa hauska kaulus. Tosi kiva vaikka syksyksi, koko on 100cm joten vielä vähän turhan pitkä.
Nella hassutteli kauluksella :)
Uskon tämän olevan tosi monikäyttöinen mekko, sillä sitä voi yhdistellä miten vain!
Oma messusaalis!
Maastonvihreät Me&I:n ''reisitaskuhousut'', maailman mukavimmat päällä! Löystyy tosi paljon käytössä, joten onneksi otin kokoa pienemmät. Näistä tulee varmaan uudet luottohousut, joita voi yhdistellä monin eri tavoin. :)
OutletExpon puolelta mukaan tarttui hyödyllisiä juttuja, nimittäin meikkejä pilkkahintaan. Ostin kolme Lorealin
ripsaria, maksoi yhteensä 15€! Lisäksi kynsilakkoja x 4, yhteensä 5€. Huulikiilto maksoi 3€.

Päädyin myös tilaamaan Kaksplussan kahdeksi vuodeksi, kun sen sai vuoden hinnalla. Mulla just loppuikin kyseisen lehden tilaus, joten oli oiva tilaisuus hyödyntää ale ja mahtavat edut, jota mukaan tuli. 
Nämä kaikki sai mukaan suoraan tilaajalahjana! Kolme lehteä, Finlaysonin pyyhkeen ja kangaskassin, Ivana Helsingin meikkipussukan, Herra Hakkarainen- tyynyliinan ja laadukkaan 25€ arvoisen keittiöveitsen!
Messuilla oli myös tarjolla ilmaisnäytteitä, ja meille kävi vielä niin kivasti, että kun sunnuntaina messuilta lähdettiin niin ovella jaettiin neljä kappaletta Onni-tuotteita. Ihan hyvä saalis siis saatiin kasaan!
Muksu-puuroja ja maitojuoma, Onni- soseita ja jugurtteja, pari muumivaippaa ja kertakäyttöinen ruokasuoja, jonka unohdin kuvata ja muumipastillien näytepakkauksia kaksi kappaletta
Nam, shipsin korvikkeita!
Olen ihan tyytyväinen ostoksiin, yhtään enempää ei olisi budjetti venynytkään. Mitä teille tarttui mukaan? Olitteko tyytyväisiä messuihin? Mä ainakin olin!


Hyvää yötä kaikille! ♥

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pitkästä aikaa

Heippa!

Viime postauksesta onkin aikaa näköjään jo yli kuukausi! Mihin aika on kadonnut?
Mulla ei ole mitään erityistä syytä, miksi ei ole tullut postailtua. Jotenkin ei vaan ole ollut aikaa, energiaa eikä kiinnostusta. En halua mielekkään harrastuksen muuttuvan pakkopullaksi, joten jos tuntuu ettei jaksa kirjoittaa, niin en halua tehdä sitä väkisinkään. Toivottavasti ymmärrätte. :)
En osaa yhtään sanoa, jatkanko tästä lähtien taas postailua tiheämpään tahtiin, harvakseltaan vai miten, mutta blogia en ole poistamassa! :) Fiilispohjalta mennään.

Mitäs meille kuuluu? Ollaan ulkoiltu paljon, nautittu keväästä, mökkeilty, kyläilty kavereilla ja tehty kaikenlaista kivaa. Huomenna mulla olisi tiedossa tosi jännä, kauan odotettu päivä, josta tulee superhauska. Olin tulossa hehkuttamaan päivästä ja siihen liittyvistä jutuista, mutta yhtäkkiä tajusin etten voikaan, sillä en tiedä ketkä tätä blogia lukevat. Myöhemmin ''paljastan''!

Muistatteko, kun joskus pari kuukautta sitten kerroin, että saan vanhemmiltani synttärilahjaksi tosi kivan jutun, josta tulen myöhemmin kertomaan? No se juttu oli tatuointi! Sain kokonaan uuden tatskan, ja sen lisäksi vanha tatskani uusittiin uuteen uskoon. Se kun oli ihan liian lyhyessä ajassa, kolmessa vuodessa, haalistunut tosi paljon.
Tälläiset nyt sitten koristaa mun selkää! :) Mitäs tykkäätte?
Jotenkin on ollut niin pitkä tauko, etten saa nyt väännettyä tekstiä tämän enempää, palailen myöhemmin kunnon aiheilla. :) Voisin kirjoittaa ainakin Pompin tilauksesta, Pop:n outlet-löydöistä, Nellan uusista taidoista, omasta ajasta ja sitten siitä huomisesta jossain vaiheessa.

Pidemmittä puheitta, ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! ♥ Ja kiitos, kun olette pysyneet matkassa, vaikka taukoa olikin! :)