Lilypie Second Birthday tickers

tiistai 18. helmikuuta 2014

Viikonloppu, joka muistutti omasta lapsuudesta

Oi voi, miten ihana viikonloppu meillä olikaan! Oltiin mökillä R:n ja Nellan, sekä äitini ja hänen miesystävänsä kanssa. Äitini ja isäni siis erosivat kolmenkymmenenviiden vuoden yhdessäolon jälkeen, tuossa viime vuonna. Mulle se oli todella rankka paikka, koska vanhempani ovat olleet yhdessä koko elämäni ajan, ja olen niin tottunut siihen. Mutta suhtauduin mielestäni silti loppujen lopuksi tosi hyvin heidän eroonsa, sillä olin jo osannut varautua siihen pidemmän aikaa. Ehkä eniten otti koville se, kun vanhempani löysivät uudet kumppanit, mutta siihenkin olen jo tottunut. Eiköhän tämä ala tästä taas tasoittua ja aikuisiahan tässä kaikki ollaan; lapsena olisi ehkä ollut paljon vaikeampi sulattaa tätä uutta tilannetta. Onneksi vanhempani ovat toooodella hyvissä väleissä ja sanovat vieläkin olevansa toistensa parhaita ystäviä. Mikäs sen parempaa! Viime joulukin vietettiin yhdessä, eikä uusilla kumppaneillakaan ollut mitään sitä vastaan. Meidän perhe on kumminkin aina meidän perhe ja ollaan tosi läheisiä ja tärkeitä kaikki toisillemme, tapahtui mitä tapahtui.
Halusin nyt kertoa tästä täällä, kun en ole siihen aikaisemmin pystynyt. Jossain vaiheessa vihjailinkin jotain perheongelmista, ja niihin viittasin tällä asialla ja siihen liittyneellä pienellä draamalla, josta en nyt jaksa sen enempää selittää, mutta kaikki on nyt oikein hyvin. :)

Oltiin siis mökillä ja tehtiin niin ihania asioita, mitkä muistutti kovasti omasta lapsuudesta. Olenhan lapsuudestani suuren osan viettänyt mökillä siitä asti kun olin kaksivuotias, ja hankittiin mökki. Aivan ihanaa tehdä niitä oman lapsuuden lempparijuttuja nyt oman lapsen kanssa!
Oltiin pulkkamäessä ja ulkoilemassa monia tunteja, tultiin pakkasesta lämpimään mökkiin takkatulen äärelle, leivottiin laskiaispullia ja korvapuusteja yhdessä, R meni pilkille(niin kuin isäni aikoinaan) ja illalla saunottiin ja syötiin hyvin. Ai että! Voiko olla parempaa? Tälläiset viikonloput voittaa kyllä ne ennen lasta vietetyt sekavat, alkoholitäytteiset viikonloput mennen tullen!
Onnea on mummi, joka jaksaa laskea ainakin kymmenen kertaa putkeen lapsenlapsensa kanssa mäkeä! ;)

Välillä pitää saada itse vetää pulkkaa!
Ja sitten taas kyytiin. :)
Hehkeänä kuomat jalassa.. :D
Nella odottaa innoissaan, että alettaisiin jo leipomaan!
Leipomisen ohessa pitää vähän maistella taikinaa...

Nam nam...
Ostin Nellalle kirpparilta tuollaisen keinuhepan kymmenellä eurolla ja tuotto meni yhteisvastuukeräykseen! :) Parasta tässä on se, että oon harmitellut kun mun vanhemmat on aikoinaan luopunut mun lapsuuden keinuhepasta, joka oli täsmälleen samanlainen kun tuo! Nyt Nella saa kiikata samanlaisella keinuhepalla, kun minä pienenä ♥♥ Ja tuntuu tykkäävän ;)
ps. Ostin muuten samaiselta kirpparilta tuon velourisen jumpsuitin, maksoi huikeat 2€. :)
Nellasta on kuoriutunut ihan täysin mummin muru! Nella oli koko viikonlopun ihan mumminsa eli äitini perään. Minä ja R koitettiin lauantaina, josko Nella tulisi laskemaan välillä mäkeä isinsä tai äitinsä kanssa, mutta ei kiinnostanut. Nella sai vaan raivarit ja huusi ''mummi, mummi!'' ja lähti mummin perään. Mummin kanssa oli kivointa laskea pulkalla! Hassu neiti. Kyllä sitten välillä suostui paremman puutteessa minun tai R:nkin kanssa, mutta kyllä taisi mummin kanssa olla kivointa ja kovimmat kikatukset.
Sisälläkin kun oltiin, niin Nella seurasi mummia kun hai laivaa, ja hoki ''mummiii, mummii!''. Kotonakin vielä eilen huuteli ja etsi mummia, voi ressukka. Ehkä johtuu siitä, kun Nella oli viime viikolla niin paljon mumminsa kanssa; ensin la-su yökylässä ja sitten torstaina äiti oli illalla meillä pari tuntia hoitamassa neitiä, kun mulla ja R:lla oli menoa ja sitten vielä koko viikonloppu oltiin yhdessä. Ihanaa, kun minulle niin rakkaasta äidistä on tullut Nellalle maailman paras mummi. ♥
Taitaa neiti muuten mennä vähän sekaisin, kun minä huudan hänen mummiaan ''äitii!'' ja sitten hänen isomummiaan ''mummii!''. :D Mutta eiköhän tuo jossain vaiheessa ymmärrä, että he ovat minulle eri asia kun hänelle. :) 

Nella on muuten oppinut taas hurjasti uusia sanoja! Muutamien päivien sisään on oppinut: ''tau''(=talo), ''huva''(=hyvä), ''piha''(=pihalle, eli kun haluaa ulos tai ollaan menossa ulos), ''puukka''(=pulkka), ''tiitu''(=lintu, tunnistaa aina linnun), ''kiikku''(=kinkku, mitä laitetaan leivän päälle), ''kennät''(=kengät), ''kiinni'', ''tänni''(=tänne), ''tiinä''(=siinä), ''toi'', ''tätä'', ''tu/tuu''(=tuu, eli tule)... Nuo nyt ainakin. Joka päivä melkeenpä tulee uusia sanoja, ja joskus menee itselläänkin aikaa ennen kun ymmärtää mitä jokin uusi sana tarkoittaa. Olen huomannut, että minä ymmärrän selvästi parhaiten Nellan ''omaa kieltä''. Vähän väliä saan toimia tulkkina! :D Joskus R ei myöskään tajua kaikkia sanoja ja pitää olla suomentamassa. ;) Mutta ihmekös tuo, kun vietän eniten aikaa neidin kanssa.
Nellalla myös koko ajan ymmärrys kasvaa hirmuisesti, nyt on alkanut itse paaaljon enemmän nimeämään asioita. Tai siis niin kuin tunnistamaan. Nella on pitkään sanonut esim. Muumien Tuu-tikin ''tuutti'', mutta nyt on alkanut selvästi myös tunnistamaan Tuu-tikin niin, että aina kun sen näkee jossain kirjassa tai telkkarissa yms, niin sanoo ''tuutti!''. Kaupassa eilen näki Tuu-tikin jossain mukissa tai jossain astiassa, niin heti huusi ''tuutti!''. Myöskin linnun on alkanut tunnistamaan aina kun sen näkee, ja koko ajan huomaa hirveästi asioita ja nimeää niitä. Ennen toisteli paljon enemmän eikä välttämättä itse sanonut kun jotain näki. Toki vieläkin matkii paljon sanoja ja imee lauseista sanoja, joita oppii. :)

Sunnuntaina ulkoiltiin vielä paljon, mutta Nella oli tullut yön aikana vähän kipeäksi. Kuume huiteli yli 38 asteen ja räkäinen oli, mutta yllättävän pirteä silti. Ruoka ei oikein maistunut, ja autoon sitten nukahti kun ajeltiin kolmen pintaan kotiin päin. Kotona kuume olikin sitten viiden aikaan jo 39,1! Voi pientä. Yö meni kuitenkin hyvin, Nella heräsi vaan pari kertaa itkeskelemään, kun nenä oli niin tukossa. Eilen Nellalla oli korkeimmillaan kuumetta ''vain'' 38 astetta, ja muutenkin oli ihan yllättävän hyväntuulinen. Tänään ei ole enää ollut kuumetta ainakaan viime mittauksen mukaan, ja neiti on touhunnut iloisena. Yö ei mennytkään niin hyvin, kun ressukka ei millään nukahtanut omaan sänkyynsä ja huusi sydäntäsärkevästi. Pakko oli sitten lopulta nukuttaa suoraan viereen, mitä ei ikinä tehdä. Siinä nukkuikin sitten koko yön pitkästä aikaa, äidin ja isin välissä tyytyväisenä. Uuteen aamuun tänään heräiltiin yhdeksän jälkeen. Nellalla on kova yskä vielä ja räkä valuu, mutta eiköhän tuo tuosta paranemaan päin ole.. :) Mikä lie flunssa oli. Huomenna olisi tulossa Nellan kummitäti M kylään ja ehkä myös R:n äiti ja sisko, jotka tulevat pääkaupunkiseudulle käväisemään nopsaa. Torstaina olisikin sitten kiva päivä luvassa, kun mammakaverit lapsineen tulee meille kahvittelemaan ja leikkimään kolmen maissa. :)

Nella rakentaa isoa kasaa kirjoista, uusi lempileikki. :D Kiva aina asetella ne sitten takaisin itse hyllyyn...

Söpöliini ♥

Hauskaa viikkoa kaikille! ♥ Loppuun vielä yksi kuva minusta pienenä, kun olen pilkillä isäni kanssa. :D Sama kohtalo taitaa odottaa Neltsuakin! ;)



12 kommenttia:

  1. Meillä on kans tuommoinen keinuheppa, ihan himpun verran erinäkönen, mut just tuommonen puinen millä kaks kaarijalasta ja kaareva selkänoja ja noi mustat laikut päässä :)

    Mä en oo ees tullu ajatelleeks tota et laps vois mennä sekasin näis mummi ja äiti jutuis :D Mäki huuan ain äiskää ihan äitinä, mut sit jos selitän Kevinille jotain niin mummi, esim. ´´Äiti tuu tänne!!`` ja Kevinille esim. ´´vie auto mummille`` Okei vissii ymmärsit :DD
    Mut ei siinä, Meillä asuu Kevin + 2äitiä... juu Rasmuskin on nykyään ´´äitti!`` hitto Rasee vituttaa, ku se on koittanu saaha pojan oppii sanan ´´isi`` XD

    hehee oot ihan saman näköi vielläkii!! ♥ Ja nyt kun kattoo sun ja Nellan kuvii niin ootte kyllä hurjan saman näkösiä! :) Eikai R oo kerenny peruu vielä maanantaista tänne tuloa?? ;)
    Ps. meinaan aina kirjottaa R:n koko nimen, miten hitossa sä pystys muistaa kaikkii juttui kirjottaes et pelkkä kirjain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, tuo keinuheppa on niin ihana! Kiva kun teilläkin on sellanen. :) meillä on Nellan huoneessa kotona se keinulammas ja toi keinuheppa nyt jätettiin sit mökille ku ei meijän kämppään kahta ton tapasta mahtuiskaan. :D

      Haha :D No en mäkään ihmeemmin, mut kuhan on käynyt mielessä. :) Mut niinhän se ihan varmaan on kaikilla, sama ongelma. Mäki puhun Nellalle aina mummista mut tietty ite kutsun äitiä äitiksi. :)
      Vooi eii, vähän söpöä kun teil on kaks äitii. :D Mut ei kyl Rasesta oo varmaan kovin kivaa. :D R on varmaa iha ilonen, et Nella on osannu jo pitkään sanoo isi. :D Mut nyt Nella on oppinu sanoo R:n oikeen nimenkin! Siis et sanoo sen nimen sillee, et eka kirjain on ''T'', voit sit siitä miettii kuinka hauskalta kuulostaa ku tiiät mikä R:n nimi on. :DD

      En tiiä oliks toi kohteliaisuus? ;) Heh. :D Mut joo on varmaa paljon samaa. :P Ja samoin mussa ja Nellassa! Aattelinkin tehä sellanen postauksen, missä vertailen mun ja Nellan lapsuuskuvia! Mutta siin on nii hirvee homma, että kestää kyllä vielä. :D Pitäs skannaa noit lapsuudenkuviakin koneelle.. huh!

      Jutellaan siitä maanantaista facessa ;)

      En mä tiiä, kai se on pakko vaa koska R ei haluu että sen nimi tääl mainitaan. :/ Kerran olin vahingos kirjottanu sen oikeen nimen yhteen postaukseen nii mun yks kaveri onneks huomas! :D

      Poista
    2. Meil on tuon hepan lisäks semmoin potkuteltava nallepuhin ihaa mikä myös soi, se on Kevinistä kivempi ku keinuheppa :D

      Ahahahahah eikä, mahtavan nimen R/T saannu ;D
      Oli kohteliaisuus, tai no voihan asianomainen sen varmaan loukkauksenakin ottaa, riippuu missä valossa itsensä lapsena näkee ;)

      Mä oon muistaakseni jo aikoja sitten tehny (ennen yhtä vuotta) vertailun mun, Kevinin ja Rasmuksen kuvista ja piirteistä et mitä Kevin on perinny jne. ja olihan siinnä hommaa!! :D

      Aijaa :o vähän jännä, kun eihän kukaan siitä sillai pystyis tunnistamaan, no mut hienoa että arvostat sen mielipidettä :) Mä en oo varmaa ees kysyny Rasmukselta tommosii, oon vaan laittanu nimet niminä ja kuviakin välillä :D Eipä se kyl oo mitään sanonu, koska kyl se on nähny, kun kurkkii ku kirjotan ja käy välil iteksee lukeeski mun juttui :D

      Poista
    3. Joo oonkin nähnyt sen sun kuvissa, ihana varmasti! :) Josko Nellakin pääsisi sillä leikkimään maanantaina tai sit joku toinen päivä. ;)

      No älä, haha! :D
      No en mä nyt oikeesti minään loukkauksena ottais! :D Oon kuullut samaa ennenkin. :) Olinhan mä iha söpö lapsi, heh. ;)

      Niin joo teitkin! Ne on kivoja. :) Pitäs jaksaa tehä jossain vaiheessa.

      Niinpä.. Kyllä mä arvostan sen mielipidettä ja tavallaan ymmärrän. :) R ilmasi heti kun aloin kirjottaa blogia, että se ei haluu sitten olla siellä näkyvillä. :/

      Poista
  2. Ihana viikonloppu teillä ollut :)

    VastaaPoista
  3. Harmillista toi sun vanhempien juttu,
    Mut huippua et on väleissä kuitenkin! Mun vanhemmat ei voi olla edes saman katon alla, ja niiden erosta on jo se 21v.. :D

    Ihana nella ja ihana viikonloppu!! <3 mä haluisin myös Avalle tollasen hepan, ja sit sellasen kurkkumopon! En vaan oo löytänyt mistään:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. :/ Nyt siihen on jo tosi tottunut onneksi. :) Ja tosiaan, onneks on niin hyvissä väleissä! Tyhmä toi teijän tilanne. :/ Mahtanut olla paha ero. :/

      Kiiitos! ♥
      Toi heppa on ihana! MIKÄ KURKKUMOPO? :D Haha :D

      Poista
  4. Olet muuten Mira ihan saman näköinen vieläkin kuin lapsuuden kuvassa, ihana kuva ja varmasti teillä on ollut mökillä omia kivoja hetkiä :)
    Ja sellaisen kurkkumopon minäkin ostaisin S:lle jos vain löydän, meillä oli sellainen kun olin pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aijaa! Kiva.. ;) Pitää tehdä jossain vaiheessa postaus, missä on enemmän omia lapsuuskuvia ja sitten myös Nellan kuvia vertailuna. :)
      On kyllä aina ihanaa mökillä, tänäänkin sinne pääsee! :)

      Mikä on siis kurkkumopo? :o Oon ihan pihalla. :D

      Poista
  5. Voi miten ihana viikonloppu ollu teillä! :)

    VastaaPoista