Lilypie Second Birthday tickers

tiistai 25. helmikuuta 2014

Parisuhde pikkulapsiarjen pyörteessä

 ''Käykää yhtä aikaa nukkumaan
Sanokaa ne kolme pientä sanaa
Jos on ovi raollaan
Se pääsee palaamaan
Kolme pientä sanaa
 

Päivällä yhdessä perheenä kolmistaan
Illalla kaksi omissa nurkissaan
Kalpea ruudun valo kummankin kasvoilla''

Parisuhde. Jo sananakin tuntuu heti, että onko se sitä nykyään? Koenko meidän yhä olevan pari, vaikka elämämme pyörii niin paljon lapsen ympärillä?
Välillä tuntuu ja välillä ei. Parasta aikaa meidän parisuhteelle on illat; ollaan vain me kaksi, Nella nukkuu tyytyväisenä ja me saadaan keskittyä toisiimme, jutella ja halia, tai vaikka vain tuijotella toisiamme silmiin... Hahahah! Niin varmaan. Oikeasti todellisuus on (liian usein) tälläinen; Nella nukahtaa. Siivoillaan lelut yms paikalleen. Jompikumpi on tehnyt sillä aikaa iltapalaa kun toinen on nukuttanut, tai jos Nella on nukahtanut yksinään niin tehdään yhdessä yleensä jotain iltapalaa. Kun saadaan leivät tai muu ruoka eteemme, niin laitamme päivän Salkkarit pyörimään. Katsotaan ne, ja syödään samalla. Ehkä katsotaan jokin toinenkin ohjelma, tai sitten ei. Sen jälkeen molemmat uppoutuvat omille koneilleen, minä yleensä netin ihmeelliseen maailmaan blogien pariin, Facebookkiin tai vain surffailemaan, R yleensä pelaamaan jotain. Siinä sitten kökötetään se tunti tai pari, kunnes R yleensä menee aikaisemmin nukkumaan ja nukahtaa samantien, minä kampean sänkyyn siinä klo 23-01 välisenä aikana. R on unessa ja minä kietoudun hänen kainaloonsa, eli sentään jotain läheisyyttä. Joskus mennään jopa samaan aikaan nukumaan, jolloin jutellaan yleensä jonkin verran(yleensä minä hölötän taukoamatta ja R koittaa nukkua) ja ehkä vaihdetaan muutamat pusut ja halitkin. Vou, mullistavaa...

Eniten tähän tilanteeseen on vaikuttanut varmasti lapsi. Tunnen saavani niin paljon läheisyyttä, pusuja ja haleja meidän pikkuneidiltä, että ehkä en enää tarvitse niitä illalla mieheltä? Näin ainakin eräs viisas ihminen kerran spekuloi. Ja hyvinpä spekuloikin. Tämä samainen ihminen sanoi myös, että olisi tosi tärkeää muistaa se läheisyys ja halata ja pussata, vaikkei tekisi mieli. Ihan oikeasti, mieluummin vaikka pakolla pussaa ja halaa, kun ei ollenkaan. Liian helposti lapsiperheessä vanhemmat erkanevat ja erkanevat, siirtyvät siitä samasta kohdasta sohvaa eri puolille ja pian jää ne nukkumaanmenohalitkin. Ja lusikassa nukkuminen.


Riitaannuttavat asiat meillä on raha, kotityöt, toisen saamattomuus/laiskuus, läheisyyden puute(jos toista ei kiinnosta haliminen, yleensä minua), oma aika(sen puute), menemiset jne.
Ensinnäkin raha: Eli siis se, ettei sitä ole. R:n mielestä tietenkin tuhlaan ihan liikaa Nellan vaatteisiin ja minun mielestäni R ei oikein handlaa tuota rahankäyttöä ylipäätään. Miten se on mahdollista, vaikka herra ei oikeastaan ikinä ostele itselleen mitään, joskus jotain kalastustarvikkeita vain.
Joka viikko, melkein joka päivä jopa, me riidellään, kinastellaan tai keskustellaan raha-asioista. No ei nyt ehkä ihan joka päivä, mutta usein kuitenkin. Ihan järjetöntä, koska eihän se raha riitelemällä lisäänny lompakkoihimme. Mutta jotenkin meidän on tosi hankalaa keskustella siitä ilman kinastelua. Tänään tosin niin tapahtui, ihme!
Mutta tuokin nyt on sellainen asia, että kyllä siihen muutos tulee kun minä palaan töihin. Ei me siltikään herroiksi elellä, mutta varmasti helpottaa jonkin verran.

Kotityöt; ja siihen liittyvä toisen saamattomuus/laiskuus. Yllätys, että yleensä se tuntuu olevan mielestäni R, joka tekee liian vähän kotitöitä. Otetaanpas esimerkki; R sai omaa aikaa la-su, kun minä olin Nellan kanssa mökillä ja R oli kavereiden kanssa juhlimassa ja katsomassa pronssipeliä. No, sitten sunnuntaina hän suvaitsi olla kun p*rseeseen ammuttu karhu, kun me tultiin illemmalla kotiin. Jaa miksi? No kun oli jäänyt minuutti finaalipelistä(jossa Suomi ei edes pelannut?!) katsomatta, kun piti tulla ottamaan äitini autosta turva-istuin pois ja kantamaan mökkikamoja jne. Minä lähdin siitä sitten Pompin kutsuille ja R jäi Nellan kanssa pariksi tunniksi kotiin. Maanantaina sama meno jatkui. No, me mentiin aamulla Nellan kanssa muskariin(R:lla oli siis vapaapäivä töistä) ja sen jälkeen kahville kavereiden kanssa. R sitten oli kotona sellaiset 3,5-4h, eikä ollut tehnyt yhtääään mitään. Tiskit oli altaassa, kaikki levällään, mökkikamat purkamatta, ja R oli PELANNUT koko ajan? Ainoa asia, minkä oli tehnyt, oli pyykkien pesu ja sekin täysin siksi että lähetin viestin erikseen josko hän voisi sen ystävällisestii tehdä. Miksi kaikesta pitää aina sanoa, nipottaa, käskeä... Miksei voi vain olla joskus oma-alotteinen? Mutta täytyy kyllä mainita, että maanantai-iltana tapahtui jotain harvinaista; R pyysi anteeksi käytöstään parin päivän aikana. Hän kun oli kiukutellut pari päivää ihan turhaan, ja myönsikin sen.
Kotitöistä meillä riidellään jonkin verran, yleensä minä nalkutan... Ymmärrän kyllä, että minun tehtäväni on kotiäitinä pitää talo pystyssä ja siistinä, mutta ei koko aikaa. Kyllä joskus R:kin voisi imuroida ja heittää kortensa kekoon, kun kerran yhdessä tässä kämpässä asutaan ja perheenä eletään. Enkä sano, ettei koskaan mitään tekisi, mutta...

Noh, sitten oma aika. Sekin on tooosi yleinen lapsiperheen vanhempien riidanaihe. Yleensä minä valitan, kun en ''saa'' ''koskaan'' tehdä mitään ilman Nellaa, mutta sitten kuitenkin minun on vaikeaa olla erossa Nellasta. :D Vähän ristiriitaista, ja sinäänsä sitten hölmöä siitä valittaakaan.
Ongelmana on se, että oikeastaan kaikki kaverini haluavat nähdä myös Nellaa, joten näen sitten yleensä niin lapsettomia kun lapsen omaavia kavereitani Nellan kanssa. R:n kavereita ei ehkä niin paljoa kiinnosta, suurinta osaa ainakaan. R monesti siis käy kavereidensa kanssa kahvilla tai muualla yksinään, kun taas minä aina otan Nellan mukaan, tai kaverit tulee meille niin että Nella on kotona ja silloin R yleensä lähtee johonkin muualle pakoon akkojen höpötystä. Hmp.
Luojan kiitos meillä on ihan mahtava tukiverkosto. On kaksi supermummia, jotka mielellään hoitavat ainokaista lapsenlastaan. Saamme siis yhteistäkin aikaa R:n kanssa, jos sitä haluamme. Minä en kuitenkaan turhan usein haluaisi neitiä jättää hoitoon, mutta R:lle se ei tunnu olevan niin iso ongelma. Aika yleistä varmaan, että äidille se on vaikeampaa? Onhan R tottunut olemaan erilailla erossa neidistä, kun minä joka olen yleisesti ottaen Neltsun kanssa 24/7.


Kaikista pahin on se, jos mies vetoaa rankkaan työpäivään, ylipäätään missään asiassa. Siis, tottakai saa purkaa tuntojaan ja valittaa, mutta jos sitä käyttää verukkeena tai tekosyynä johonkin, niin ei uppoa. R sanoi yksi päivä minulle ''Huhhuh, kun oli rankka päivä töissä.. mä oon niin poikki... JA tällä mä en siis tarkota, etteikö sullakin olis ollut tosi rankka päivä kotona ja etten arvostais sun kotiäitiyttä!'' Hyvin koulutettu siis. ;)
Tähän samaan liittyy tuo menemiset sinäänsä, että siis minä haluaisin monesti iltaisin tehdä jotain, mutta R on niin poikki töiden jäljiltä, ettei jaksa. Jos olen ollut Nellan kanssa koko päivän kotona ja vaikka oltaisiin ulkoiltu yms, niin saattaa se kauppareissu olla päivän kohokohta. Siis näin kärjistettynä. Ylipäätään se muiden ihmisten näkeminen, se että saa vaihtaa verkkarit leggareihin ja neuleeseen, tai mitä vain. Tykkään myös hurjasti kyläillä kaikkialla Nellan kanssakin, varsinkin arki-iltoina! Mutta R ei aina jaksaisi, minkä kyllä senkin ymmärrän toisinaan.

Läheisyyden puute. No, siitä sivusinkin jo tuossa aiemmin, mutta siis. Mitä on tapahtunut? Me oltiin juuri sellainen ällösöpö käsi-kädessä-kulkeva-pari. Pussailtiin julkisilla paikoilla, halailtiin ja kiehnättiin sohvalla, ei pystytty pitämään näppejämme erossa toisistamme. Siis hyvän maun rajoissa! :D Nyt seurustelua on takana reilut kolme ja puoli vuotta, ja tässä pisteessä ollaan. En ala nyt avautumaan sen kummemmin meidän intiimielämästä, mutta ei se kukoista samalla tavalla kun joskus. Tietenkään! Onneksi sentään ei olla varmaan ihan toivottomassa tilanteessa vielä, kunhan muistetaan vieläkin, että ollaan oikeasti pari ja kipinää täytyy pitää yllä, joskus jopa puoliväkisin. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan?

Me ollaan edelleen ME. Rakastetaan toisiamme, välitetään toisistamme, ollaan tosissamme toistemme kanssa, autetaan ja tuetaan toisiamme, halutaan toisiamme. Mutta me ollaan myös perhe. Meillä on maailman rakkain tytär, joka pitää meidät kiireisinä. Silti omia tunteitaan toista kohtaan ei saa unohtaa tai työntää syrjään. Mitä jos joku päivä ne on työnnetty niin kauas, että ne ei enää palaakaan? Mitä jos me vain unohdamme olla RAKASTUNEITA? En usko, en toivo, en halua että niin tapahtuu.

Joskus meillä ehkä on kaksin kerroin, tai kolmin kerroin enemmän lapsia. Mitä sitten käy rakkaudelle? Vahvistuuko se? Se onkin muuten sellainen juttu, mikä ei ole koskaan saanut minua rakastamaan ja ihailemaan ketään niin paljon, kun se, kun näin R:n isänä. Eihän sitä voi koskaan tietää, mitä jos joku ei sopeudukkaan vanhemman rooliin. R:lla se tuli niin luonnostaan, että ihan häkellyin. Olenhan minä nähnyt tuon miehen lasten kanssa ennenkin, mutta se kuinka R oli luonnostaan heti niin ISI kun olla ja voi... Kylmät väreet. Toiveiden toteutuminen. Nella saa olla onnellinen, kun hänellä on niin omistautunut ja rakastava, välittävä isä.


Monissa paikoissa sanotaan, että vauvavuosi on rankin. Että kun vauvavuodesta selviää, niin sitten selviää mistä vaan. Öö mitä? Toki oli rankkaa ja aika koettelemus parisuhteelle, kun oli koliikki-itkut, valvotut yöt, oman ajan puute ja lisäksi vielä R:n viidentoista tunnin työvuorot harteilla, mutta en silti tiedä pitääkö nuo puheet ihan paikkaansa. Vai onko se vaan joku sellainen, mitä hoetaan aina tuoreille vanhemmille, jotta jaksaisivat paremmin yhdessä? Ihan yhtä ''rankkaa'' tai ''helppoa'' tämä taaperoarkikin on, kun vauva-arki. Tässä on vielä lisänä uhma ja moni muu uusi juttu. Ai niin, ja mikä mittari se muka on, että vain vauvavuoden ajan lapsi valvoisi öisin..? 

Mä haluan uskoa, että me pystytään vaalimaan meidän rakkautta ja pitämään kipinää yllä. Keskustelemalla ja kuuntelemalla. Yllättämällä toinen silloin tällöin, edes pienillä asioilla. Olemalla läsnä toiselle, kun hän sitä tarvitsee. Läheisyydellä. Intohimolla. Ja muistaen sanoa aina silloin tällöin ne kolme pientä sanaa. Tarkoittaen niistä myös jokaista.

Halusin kirjottaa tästä aiheesta, koska se on varmasti ajankohtainen monelle lapsiperheelle. Ja sen takia, että olen kirjoittanut usein melko siirappisesti meistä parina ja R:sta ylipäätään. Ei me aina tanssita ruusuilla. Rakastan miestäni hulluna, mutta kyllä meilläkin on ongelmamme, ja kaikki ei aina ole kun prinsessasadusta. Toivottavasti sentään loppu olisi yhtä onnellinen, kun niissä saduissa. :)

Samaistuuko kukaan meihin?

8 kommenttia:

  1. ÄÄÄÄ toi saamattomuus on niiiin maailman rasittavin asia Rasmuksessa! Herranjestas että mua vituttaa joka päivä, kun se ei saa mitää tehtyy mitä pitäis ja tekosyy on aina ´´mä oon ollu tänää töissä!`` Vastaan aina, että en mäkään oo lonkkaa kuule heittänny ja luettelen mitä kaikkee oon tehny. Ei vastausta, pieni mulkaisu ehkä. Sen jälkeen kysyn ´´no mitäs, kun mä meen takas kouluu ja siitä töihin, niin muuttuko meidän kämppä kaatopaikaksi, kun mäkin voin vedota siihin, että oon ollu koulus/töissä?!?`` ja vastaus tuohon on ´´ei`` Eli se siis varmaan olettaa, että kun tuun koulusta ja oon hakenu Kevinin (aaaivan, mulle on jo nyt nakitettu pojan kuskailut VAIKKA SIL ON TYÖAUTO!) niin alan vääntää safkaa, siivoon ja siin samal viihdytän pojan -.-
    No niinhän me teen nytkin, mutta se on ihan fine, koska oon kotiäiti.
    Ois niin kiva, jos tuo edes joskus siivois jälkensä, veis roskat pyytämättä, syöttäs käyttäs potal yms. Kevinin pyytämättä jne. AAARGHH
    Oonki näistä sulle urputtanu aika usein ;D
    Oonko kertonu mun uuden taktiikan kun tuo possu jättää kaiken levälleen?
    No kerron vaikka uusiks: Mä heitän kaikki levällee jätetyt vaatteet, lappuset yms, tavarat partsille. Jos ne ei sieltä mee paikoilleen HETI kun se tulee kotiin, niin sit mätän ne roskiin. On toiminu tähän asti suht hyvin ;)

    Kyllä mua nyppii usein Rasen käytös ja noh, monta pikkujuttua päällekkäin niin ainoo asia päässä on kirota koko äijä alimpaa helvettiin, mutta loppupeleissä sitä vaan jotenkin kummasti rakastaa tuota tomppelia, joka on aloitekyvytön, laiska ja ajattelematon, mutta kuitenkin rakastava, huolehtiva, mahtava isä :)
    En varmaan osais edes olla ilman tuota sottapyttyä enään :)
    Toivon kovasti, että rakkaus voittaa kaikki vaikeudet mitä eteen tulee!

    Sylin täydeltä rakkautta sinnekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha sinä ihanuus! ;D Oot kyllä niin mahtava, ehkä koska meissä on niin paljon samaa.. heheh. ;) Temperamenttia löytyy!

      Ihana vuodatus. ;) Nää on just näitä, mistä aina jutellaa FB:ssakin. :D ''NYT SE TAAS TEKI SITÄ JA TÄTÄ''. :D (tai oli tekemättä :D)
      Mun kaveri sanoi hyvän jutun. Sillä on siis nyt kaksivuotias tyttö, ja kaveri palasi työelämään tytön ollessa vuoden ikäinen. No, heillähän ei sitten mikään huushollissa muuttunut, vaan hänen mies oletti, että se mun kaveri tekis silti kaiken samanlailla, hoitais kodin ja lapsen ja kävis töissä. Ja vielä kuskailiskin tyttöä koko ajan hoitoon ja pois sieltä. Ööö? Niin, se mun kaveri vaan sano mulle sit, että ''Varaudu siihen, että teilläkin käy niin! Sun pitää olla tarkka, että sitten teette uudet pelisäännöt, ettet sä joudu tekemään silloinkin kaikkea!'' Toi oli kyllä hyvä pointti ja pitää koittaa sitten keskustella kunnolla R:n kanssa, ennen kun edes aloitan työt. Koska niin ei tooosiaan tule tapahtumaan, että mä hoitaisin kaiken samalla tavalla silloin, kun nytkin.

      Nyt pidät nainen kuule pintas, kyllä Rasekin saa ihan yhtälailla luvan hoitaa Kevinin kuskailuja sun muita! Onneksi R luultavasti kuskailee enemmän Nellaa, koska sillä on kortti ja auto. :D Eli vähän niinkun automaattisestikin tulee menemään niin. Riippuen tietty, mistä Nella saa hoitopaikan. Jos saa tosi läheltä, niin minäkin pystyn hyvin töiden jälkeen hakemaan ja sitten vaikka kävellään kotiin.

      Mitä se sanoo, jos oot sanonu sille jotain, että olis kiva kun oma-aloitteisemmin hoitais Keviniä? Onneks meillä R tekee suht luonnostaan noita juttuja, siis vaihtaa vaippaa tai syöttää, nukuttaa, leikkii jne. Ainoa missä vois petrata Nellan suhteen, olis ulkoilu.. Ois kiva ku se useemmin veis Nellaa ulos, kun mä aina arkena vien. Mä saisin vaik sit siivoo rauhassa... :D :D Ja joskus mua ärsyttää, kun jos vaikka Nellan vaippa pitäs vaihtaa tai se pitäs syöttää ja se tietää sen, niin se sanoo et se tekee sen kohta. Sit se unohtaakin! Tai sanoo ''joo ihan just, kun tää peli loppuu'' tjn. Huoh. Asiat tärkeysjärjestykseen?

      Haha, hyvä toi sun taktiikkas! :D Vois itekkin ottaa käyttöön. ;) Mutta toisaalta pelkään, että sitten R tekis mulle saman, jos mun tavaroita olis levällään.. :D Veikkaan, että sä oot kuitenkin siistimpi ihminen kun mä, koska joskus mä en jaksa ees siivota, ja jätän tavaroita levälleen.. ;) Mutta on tuo R silti tuhat kertaa toivottomampi tapaus tässä suhteessa... Niin kun karkeasti yleistäen miehet tuppaa olemaan.. :D

      On se kyllä kumma juttu, että vaikka toinen kuinka ärsyttäisi, vaikka kuinka hermot kiristyisi toisen toilailuista, niin ihmeen kaupalla sitä vaan rakastaa ihan hirveästi. Ei me onneksi mistään kovin vakavista asioista tässä puhuta, jos sukat on lattialla tai kämppä imuroimatta.. ;) Parempi se on kuitenkin kun oikeasti vaikeat asiat, kuten pettäminen, perheväkivalta, alkoholismi, tai joku muu hirveä asia, jota ei varmaan oikeasti pystyisi antamaan anteeksi ihan helpolla. Pitää koittaa pitää asioiden mittasuhteet kunnossa. :) Kyllä me tästä kaikesta selvitään, tää on vaan normaalia elämää. ;)

      Kiitos ;) ♥

      Poista
    2. hah, niinpä! No multa ei ainakaan tempperamenttia puutu, välillä sitä taitaa olla vähän liikaakin :D

      Ouh :s
      Mun mielestä paras kyyditys sopimus ois et jos saahaa hoitopaikka tosi kaukaa ni rase kuskaa koska sil on auto käytös, jos läheltä niin se vie kumpi vikaan lähtee ja se hakee kumpi ekaan tulee..

      No jos sanon sille jotain siitä että aina joudun pyytään sitä hoitaa Kevinin hommii, niin vastaus on ´´mitennii, tänääki vaihoin vaipan`` -ja tämä on tapahtunut siis tasan siitä syystä, että oon heittäny hanskat tiskii niin sil ei oo ollu muuta vaihtoehtoo -.-
      Se ei edes huomaa sitä, että mä joudun aina sanomaan joka asiasta, kaikki mitä se kuulee on ´´nalkuti nalkuti nalkuti vali vali vali`` mutta ikinä se ei ymmärrä miksi mä valitan ja että ihan aiheesta sanon.

      Huhheijaa, mä en oo edes vaaleanpunaisissa haaveissani kuvitellut näkyä, jossa Rase lähtis kaksistaan Kevinin kaa ulos ;o
      No pari kertaa se on sanonu että voi käydä kaupas ilman mua, mutta ei sitä voi laskee ku sitte puolet ostoksista jäis kauppaa :D

      Joooo Rasel on ihan toi sama ´´ihan kohta`` VOI NY JUMALAUTA SENTÄÄ!
      Sama asia siin, mistä viimeks valitin, se ku se nukahtaa sohvalle aina... ´´Nouse nyt ylös! Nukahat taas siihi!`` -´´joo ihan kohta`` ja sit se jo nukkuuki.

      Mä oon ihan yli tarkka siisteydestä, mua ahdistaa jos pöydäl on pari leivänmuruu tai pari hiekan muruu eteises. Johtuu siitä, että mun äiti on viel hullumpi :D Eiku oikeesti, se imuroi JOKAPÄIVÄ, joskus parikin kertaa päivässä - töiden päälle, + miehen jälkienkäynti ofc + muut esim. tiskit, pyykit, viikkosiivoukset yms.
      Niin Rase ei kyl tosiaa pystyis tekee mulle tota, kun en mä jätä mitään lojuu. No ehkä korkeintaa tunnin saattaa olla joku paita vaik sohval, mut Rase jättäis varmaa kuukaudeks jos en sanois...

      Ihan totta tuo mitä viimoseksi laitoit. :)

      Poista
    3. Haha, multakin temperamenttia on aina löytynyt vähän liikaakin.. :D Mutta eipä olla tylsää seuraa ainakaan. ;)

      No toi kuulostais kyllä hyvältä ja toimivalta, REILULTA sopimukselta! Nyt vaan kunnon keskustelut Rasen kans!

      No voi höh! :/ Nyt kyllä pitäs isänkin ryhdistäytyä, yhtä lailla se on hänen hommansa, hänenkin lapsi! :) R ulkoilee kyllä joskus Nellan kanssa, jos ei viikonloppuna ole mitään menoa ja haluan vaikka siivota rauhassa. :) Eipä sil oo muuta vaihtoehtoakaan, kun mä käsken. ;)

      Toi nukahtamisjuttu on kyllä ihan ihmeellinen. :D Miten se voi niin vaan nukahtaa, eikä sit siirry siitä mihkään saatika herää! :D Ärsyttävää varmasti!

      Mun äiti on kans tooosi siisti ihminen, siis oikein pedantti. Tosi tarkka kaikesta ja sen luona on aina siistiä. Oltiinkin aika nokat vastakkain monesti, kun vielä asuttiin saman katon alla.. Sen jälkeen välit onkin sitten parantunut huimasti kun ei tarvii tapella kotitöistä yms. :D
      Musta on tullut paljon tarkempi kämpän suhteen oikeastaan vasta raskaana ja varsinkin Nellan synnyttyä. Toki on tärkeää, että lapsella on perussiisti koti ja hyvä olla, eikä tarvii kieriä missään pölyssä ja p*skassa.. Ihan eri tavalla ajattelee nyt asioita. Ja eihän lapsella oo tilaa leikkiä, jos koko ajan kaikki olis ihan levällään.

      Poista
  2. Hyvä postaus! On kyllä niin totta, että aina kaikki ei mene niinkuin ilman lasta. No ei tietenkään. Meillä taas minä oon se, joka edelleenkin kaipaa niitä haleja ja muita hellyyden osoituksia ja avomies ei niinkään. Välillä jopa oon itkenyt sitä, kun toinen ei enää välittä vaikkei se totta ole. Vaikka me neitinkin kanssa halitaan "päivät pitkät" niin silti kaipaan myös tuolta mieheltäkin niitä haleja ja pusuja! Hyvä merkkihän se tietysti on. :)

    Nuo raha-asiat on kyllä myös sellanen mistä tulee kinasteltua, mutta ei enää läheskään niin paljon kuin joskus. Ollaan saatu vissiin se asia puhuttua ja ite en nipota turhista ja kannustan jopa ostamaan jotain mistä tykkää vaikka ite ei ois varma, että ostaakko vaiko eikö. :D Oon ehkä siinä vähän erikoinen nainen, että en rajota toista ostoksissaan vaikka en itse niin välittäiskään tai edes ymmärtäisi miksi joku juttu pitäs ostaa. Kuitenkin sitten vaadin, että toinen ei kyseenalaista mun ostoksia, kun en sitä itekkään tee. Enkä mää oo sellanen, että ostelen ihan päättömästi kaikkea. Toisinaan kyllä jotain vaatteita tulee neitille ostettua silleen, mutta harvemmin enää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllähän ne asiat tosiaan on aika paljon muuttunu monessakin asiassa, kun lapsi tuli perheeseen. Mutta se on varmasti hyvinkin normaalia. :)
      Monesti se meneekin niin suhteessa, että nainen on se joka kaipaa yhä läheisyyttä, haleja ja pusuja ja mies ei niinkään. Meillä menee vähän toisella lailla. :D Toki mäkin kaipaan, mutten niin paljoa.
      Tosi hyvä kun sä yhä niitä kaipaat. :) Eiköhän mullakin palaudu taas jossain vaiheessa, ja nyt oonkin petrannut sen asian suhteen. :)

      Jep. :/ Raha-asiat on varmasti lapsiperheessä tosi yleinen riidan aihe, varsinkin jos jompikumpi vanhemmista on kotona niin rahaa ei kovin paljoa tule.
      Tosi hyvä kun ootte saanut asioista puhuttua ja teillä on selkeät sävelet. :) Noinhan sen pitäisikin mennä, että jos itse ei nipota turhista niin ei sitten toinenkaan. :)

      Poista