Lilypie Second Birthday tickers

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

VIHDOIN!

VIIKONLOPUN KOHOKOHTA!
Nyt lähti stressikivi sydämeltä, kun meidän neiti päätti tänään kääntyä selältä mahalleen! :) En mä nyt sano, että olisin siitä ollut tosi huolissani ja miettinyt koko ajan asiaa, mutta kyllä välillä kävi mielessä että onkohan kaikki kunnossa kehityksessä, kun Nella ei ollut vielä kertaakaan kääntynyt ja täyttää ensi perjantaina jo 7kk. Ja kun luen paljon vauvablogeja(+ juttelen muiden äitien kanssa ja kavereiden kanssa, joilla on lapsia), niin kenenkään muun vauva ei ole kääntynyt näin myöhään tai ainakaan en ole löytänyt sellaista blogia. Lapset on yksilöitä, tiedän, mutta silti. Ja varsinkin kun neuvolassa sanottiin, että jos 11.3. seuraavaan neuvolaan(7kk lisäkäynti) mennessä ei ole vielä kääntynyt, niin asiaa aletaan tutkia tarkemmin niin se toi tietenkin oman lisästressinsä.

Oltiin siis tänään Nellan isomummilla eli minun mummillani ja syötiin siellä. Nella makoili lattialla makuupussin päällä ja jumppaili normaalisti. R meni sitten syötyään leikkimään Neltsun kanssa ja treenaili neitiä kääntymisessä eli avusti aina vähän ja neiti pyllähteli itsekseen mahalteen. Sitä ei kumminkaan laskettu kääntymiseksi, kun ei ollut itsenäistä. No sitten neiti oli yksinään lattialla ja yhtäkkiä lähti yrittämään mennä mahalteen saadakseen vähän kauempana olleen tutin. Ja sehän onnistui! Hetken aikaa Nella oli hieman ihmeissään itsekin. :D Kaikki alkoivat hirveästi kehua Nellaa ja Nella oli innoissaan. :) Ei mennyt sitten kauaakaan siitä, kun Nella oli käännetty takaisin selälleen, kun tämä toistui. :) Joten ei ollut ainakaan ns. vahinko. Ja sama on tänään tapahtunut neljä kertaa, jee! :) Äiti on niin ylpeä pikkuisestaan. <3

Nykyään on myös tosi kivaa ottaa sukat pois jalasta ja syödä niitä...

Meidän viikonloppu oli oikein kiva muutenkin. Nella ei oksentanut ollenkaan perjantaina. R lähti viettämään ystävänsä varpajaisia ja me tytöt jäätiin kotiin. Nella heräs 20 yli 2 yöllä ja oli puoli tuntia hereillä, soitinkin sitten R:lle että missäs olet ja baarissahan ne oli. Tuli sitten puoli neljän aikaa kotiin ja meni kiltisti sohvalle nukkumaan. :D Nella heräili pari kertaa yöllä itkemään tuttia ja kunnolla sitten heräsi 6.45. Nella söi hyvällä ruokahalulla puuron, mistä olin iloinen, koska nyt mahataudissa oltuaan ei ole aamupuuro maittanut. Nyt onneksi se maistuu taas normaalisti.

Lauantaina meidän oli tarkoitus olla ihan kotosalla, mutta R:lla oli hirveä hinku mökille. Nimittäin R, isäni ja veljeni ostivat kolmistaan meidän mökille mökkiauton(Ford Scorpio, vuosimallia -98), jolla on tarkoitus kruisailla ympäriinsä, käydä mm. ajamassa jääradalla yms. Pakkohan R:n oli sitä nyt sitten heti päästä kokeilemaan. R suorastaan hyppi innosta, joten olihan minun suostuttava lähtemään mökille. :D  Joten ei muuta kun kamat kasaan, koko perhe autoon ja menoks! :)


Oltiin siellä sitten yksi yö ja tänään syötiin minun mummin luona, missä Nella siis kääntyi ekan kerran. :)

Lauantaina Nella taas oksensi ihan kunnolla. Tätä on nyt jatkunut siis tiistai-illasta asti ja muuten Nella on nyt ihan terve ja perjantaina ei siis oksentanut kertaakaan. Mikäköhän lie. :/

Nyt aletaan katsoa jotain hyvää ohjelmaa nauhalta ja syödä tortilloita, kun pikkumuru nukkuu! Öitä! :)

Loppuun vielä kuvia viikonlopulta:


Bataattia ja lihaa!

Mä seison ihan ite!



12 kommenttia:

  1. Jee hyvä Nella! :)
    Mä taas stressaan tuosta Tomaksen liikkumisesta, vaikka vähän jo osaakin ryömiä niin ei kuitenkaan kunnolla. Josko se kuitenkin jossain vaiheessa onnistuisi kunnolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! :)

      Älä stressaa! Nellakaan ei osaa ryömiä ja on vanhempi kuin Tomas. :) Ja eihän tän ikästen vielä edes tarvitsekaan osata, kai? :) Ja eikö Tomaskin liiku sillai hitaasti jo? :) Sehän on hyvä merkki. Nella menee vaan taaksepäin hitaasti, muttei eteenpäin oikeastaan. :) Kyllä ne siitä lähtee menemään kohta nopeastikin, niin nopeasti että oltais toivottu että ei liikkuis vielä vähään aikaan... :D

      Poista
  2. Hienoa, että oppi kääntymään! :)
    Meilläkin tuo sukkien repiminen on niiiiiin kivaa :D
    Tukeva pikkuneiti, mutta oon sitämieltä, että pikkusetn pitääki olla vähä pullukoita! ;) Ei meilläkä oo kyllä jääneet ruoka-ajat välistä! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Joo sukkien repiminen on ihan lempparihommaa. ;D Ei vaan äidin mielestä, kun saa koko ajan olla laittamassa takas niitä, ettei pikkuset varpaat palellu.. ;)

      Haha niin on. :D Pikkuinen pullukka! :) Oon iha samaa mieltä, vauvojen kuuluukin olla pyöreitä. ;)

      Poista
    2. sitä piti vielä kysyä, että tuossa kuvassa, missä Nella seisoo, niin nousiko siihin itse, vai laitettiiko hänet seisomaan siihin?

      Nii meillä ollaa sit aina hetki ilman sukkii ihan sen takii, kun se kävely harjottelu onnistuu pikkumiehellä paremmin paljain jaloin :) Sitte ku alkaa varpaat viilentyy niin sukata takasin! :)

      Poista
    3. Eii todellakaan noussut ite. :D Ihan laitoin seisomaan hänet, mutta hyvin siinä pysyi. :)

      Joo mäkin pidän välillä ilman sukkia, niin ryömimisharjottelutkin onnistuu paremmin kun sukat ei luista. :) Me ei sitä kävelytystä tehä oikeestaan ollenkaan vielä. :)

      Poista
    4. No joo vähä ihmettelinkin jo että eikai sentää vielä osaa nousta :D

      Me alettii siks kävelyttää kun se sohvaa pitkin pyrki ite eteepäin seisaallaa, ja nyt menee jo hurjaa vaihtia kun taluttaa :)

      Poista
    5. Jep. :) Meillä Nella ei siitä oo vissiin niin innostunut vielä, mutta siirtää kyllä jalkaa toisen eteen jos kävelyttää. Ja tykkää kyllä seistä. :)

      Poista
  3. Hienoa, että viimein nella kääntyi! :) Jännä kyllä ettei Alisasta oltu huolissaan vaikka ei kunnolla käänykkään eikä mene kylelleenkään kovin usein enään. Oon nyt koittanut pitää myös mahallaan entistä enemmän, kun monesti on vaan mahallaan, että pääsee harjottelemaan sitä pyörimistä napansa ympäri. Mutten mää silti huolissani vielä ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Se riippuu varmaan ihan, että millainen neuvolahoitaja sattuu omalle kohdalle. Jotkut varmaan on vähän ''tarkempia'' tietyissä asioissa. :) Hyvä ettet ole huolissaan, ei kannatakaan olla. :)

      Poista
  4. Kyllä se siitä oppii kaiken, älä murehdi :)!! Mäki olin ihan varma et meidän tyttö ei ikinä opi ryömimään/konttaamaan, mutta äkkiä se oppikin molemmat viikossa :D!
    Taidat olla muuten kans tuolla saunojissa facebookissa, bongasin sut sieltä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä. :) Olet ihan oikeassa.

      Aijaa, kiva sattuma! :) Mä en oo tainnut bongata sua sieltä vielä. :)

      Poista