Lilypie Second Birthday tickers

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Vierastamisesta ja kuulumisia

Heips!

Mä oon tänä viikonloppuna viettänyt roppakaupalla omaa aikaa ja käynyt tyttöjen kanssa tanssimassa. Syönyt epäterveellisesti, juonut, bailannut. Kun heräsin yksin omasta sängystä, ekaa kertaa ties kuinka pitkään aikaan niin ettei ketään ole kotona, niin tuli tosi outo olo. Sellainen epätodellinen, muistot ''entisestä elämästä'' palasi takaisin. Tajusin olevani niin onnellinen, kun minulla on lapsi ja mies; ihana perheeni. Jos oikeasti olisin herännyt siitä ja totuus olisi ollut, että herään baari-illan jälkeen takaisin ''villiin ja huolettomaan'' elämään, niin en olisi ollut onnellinen. Nyt vasta elämälläni on sisältöä ja olen onnellisempi kuin koskaan. Vaikka välillä toki onkin rankkaa, niinkuin varmasti kaikilla vauva-arjen keskellä elävillä on joskus, niin en vaihtaisi elämääni toisenlaiseen mistään hinnasta.

Kyllä tuo baarissa käyminen saa tajuamaan, että en kaipaa sellaista. Mutta välillä on kiva ottaa omaa aikaa ja silti sen jälkeen on vaan huono olo siitä, ettei ole ollut perheen kanssa. Ja ikävä tyttöä. Noh, kyllä tämä tästä.

Perjantaina oltiin R:n ja Nellan kanssa R:n serkun luona H:lla. H:lla on 10kk ikäinen tyttö ja Nellalla ja N:lla on ikäeroa siis viitisen kuukautta. Kaikki meni muuten hyvin paitsi,....
....taas se vierastaminen! Taisin kertoa, kun Nella oli vierastanut äitiäni ja muutama päivä sitten isääni ja nyt sitten tuota kymmenkuista neitiä ja myös H:ta. Ensin Nella oli ihan ok, mutta kun vaatteet saatiin pois ja Nella huomasi olevansa vieraassa paikassa ja oli vieraita ihmisiä, niin kyllähän siitä huuto alkoi. Ja Nella oli tosi itkuinen ainakin puolisen tuntia, loppuaika menikin sitten tosi hyvin ja neiti oli iloinen.
Olen huomannut, että jos joku tulee meille, niin Nella ei vierasta. Kaipa se sitten johtuu paikasta, että koti on niin turvallinen ettei siellä tule vierastettua. Mikä tietenkin on ihan hyvä asia.
Toinen paikka, missä Nella ei ole koskaan vierastanut, on muskari. Mikä on sinäänsä aika jännä juttu, koska siellä on paljon ihmisiä ja vauvoja ja välillä meteliäkin.
Tiedän vierastamisen olevan vain kehitysvaihe ja se menee ohi, mutten olisi uskonut sen alkavan näin nopeasti jotenkin. Kertokaa omia kokemuksia vierastamisesta, kuinka kauan se on kestänyt ja miten häiritsevä tekijä se on ollut arjessa? Me kumminkin ollaan sellaisia, että nähdään paljon kavereita, käydään kylässä, kaupoilla, vanhemmilla, sukulaisilla ja meillä käy paljon vieraita.
Juuri eilen puhuttiin Nellan kummin M:n kanssa, että hänen pikkuveljensä oli vierastanut tosi paljon minun äitiä, kun A oli vauva. Ja sitä oli kestänyt vaikka kuinka kauan! Ja A oli vierastanut oikeastaan kaikkia naisia, aika hassua. Aina alkoi itku, jos joutui jonkun naisen syliin.
Toivottavasti Nellalla ei kovin pahana tämä vaihe tulisi ja siitä päästäisiin nopeasti eroon. :)
Tämä netistä lukemani teksti kyllä lohduttaa hieman:
''Kun vauva vierastaa, voivat vanhemmat olla tyytyväisiä. Lapsi tunnistaa omat vanhempansa muista ihmisistä ja hän on muodostanut kiintymyssuhteen vanhempiinsa.''
Jos aihe kiinnostaa, lukekaa lisää TÄÄLTÄ

Tänään oltiin perhepäivällisellä mun vanhempien luona ja sinne tuli myös mun veli kihlattunsa kanssa(=Nellan kummit) ja mun mummi. Syötiin sisäfilepihviä, kanafileitä, kukkakaalipaistosta, namihyvää salaattia, valkosipuliperunoita ja jälkkäriks korvapuusteja ja laskiaispullia kera hillon, kermavaahdon, mantelimassan, lämmitetyn maidon ja kahvin. <3 Nam!! Pikkasen oli parempaa kun viikonlopun roskaruoka.
Nyt Nella ei vierastanut ollenkaan. Kai se sitten vähän riippuu sen hetkisestä mielialasta ja että mummila on niin tuttu paikka Neltsulle.

Mutta nyt mennään iltapuuhiin ja huomenna alkaa taas arki! Mies menee 14h työvuoroon. Mulle tulee kaveri kylään, jolla on kuukauden ja 10 päivää nuorempi vauva kuin Nella. <3 Eli n. 4,5kk.

Loppuun laitan vielä kuvia meidän ihanasta neidistä:

Nella juo jo tosi hienosti itse nokkamukista, vaikka välillä tähtäys ei ihan onnistu ;)


Nella pääs kokeilemaan ekaa kertaa tota ostoskärryissä istumista! :) Hienosti osasi.



Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! <3

4 kommenttia:

  1. Voi ku sulosia kuvia Nellasta ja tuo panta<3 Mistä oot löytänyt :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo se on ihana, Lindex:ltä! :) Baby- mallistoa.

      Poista
  2. Ompas ihania kuvia. :) Noh, meillä ei olla vielä vierastettu kuin ihan pikkasen, kun kävin siellä perhekahvilassa ekaa kertaa. Tosin se meni yhtä äkkiä ohitse kuin tulikin. Ja kyllä sen huomaa, että jos menee jonkun sellasen syliin missä ei oo aiemmin ollut tai muuten vaan oudompi ihminen niin aluksi on vähän ihmeissään missäs sitä ollaan, mutta sitten on kaikki ihan hyvin. :)

    Hyvä, että oot saanu viettää omaa aikaa ja ihan herätäkkin yksin. Jännä tunne varmasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) kiva kun teillä ei ole vierastettu vielä sen pahemmin! Voihan olla toki, että se tulee myöhemmin, mutta toivottavasti ei.

      Jep teki kyllä ihan hyvää :) oli kyllä outoa herätä yksin.

      Poista