Lilypie Second Birthday tickers

perjantai 14. joulukuuta 2012

Äidin synnintunnustukset

Sainpas mahtavan idean, tai no siis varastin idean muutamalta muulta äitibloggaajalta. Heidän synninpäästöihinsä pääset TÄSTÄ ja TÄSTÄ.

Mutta siis niin se, SYYLLISYYS. Uskoisin, että jokaikinen äiti; oli sitten tuore äiti, viiden lapsen äiti tai äiti, jolla on jo lapsenlapsiakin jo, tietää mistä puhun. Kaikkiin äiteihin iskee joskus syyllisyydentunne. Miksi minä en tee noin? Onko se minun syytäni, kun lapsi ei osaa vielä tehdä sitä ja tätä? Olenko tehnyt jotain väärin? Miksi lapsi ei nuku? Miksi minä en osaa? Olenko täysin riittämätön?

Vauva-arjessa korostuu riittämättömyyden tunne, vähäinen nukkuminen, parisuhteen riidat ja kasaan kuivuminen, vähäinen oma aika ja monet muut negatiiviset asiat. Tällä en tarkoita sitä, ettei vauvan kanssa olisi ihanaa, etteikö olisi ihanaa tuntea olevansa jollekin korvaamaton, tuntea sitä tunnetta kun joku avuton muru tarvitsee juuri sinua ja että olet jollekkin maailman tärkein. Ja että olet onnellisempi kuin koskaan, elämälläsi on sisältöä ja rakastat lastasi enemmän kuin mitään muuta.
...MUTTA saa ja pitää myös tuntea joskus, ettei jaksa ettei osaa ettei pysty ettei voi ettei halua ja ettei yksinkertaisesti kykene pitämään kaikkia palasia kohdallaan all the time.

Haluaisinkin nyt jakaa teille, rakkaat lukijat, omat synnintunnustukseni. Ne tunteet, mistä tunnen syyllisyyttä äitiyteen liittyen. Ja hei, itselleen saa nauraa ja toivon, että lähdette mukaan leikkiin! :)

- En syötä lapselleni pelkästään itsetehtyä sosetta
Onko tämä nyt niin vakavaa? Ei kai. Mutta kyllä siitä joskus tuntee syyllisyyttä. Pääsääntöisesti pyrimme antamaan itsetehtyä sosetta myös sen takia, että se tuntuu olevan miehelleni todella tärkeää. Hän monesti vääntääkin soseita pakkaseen. Olemme soseuttaneet porkkanaa, perunaa, bataattia ja kukkakaalia, mutta näiden lisäksi neiti on saanut valmismaissisosetta ja valmismangososetta. 

- En käy vaunulenkeillä joka päivä.
Joo kyllähän minä sitten käyn ainakin kerran päivässä vaunulenkillä, oma kunto pysyy kunnossa ja vauva saa ulkoilua ja.... Blääblääblää. Siis tuo oli lause minun suustani ja ajatuksistani, kun olin raskaana. Mutta kuka jaksaa aina? Ehkä jotkut. Mutta esim. ei me eilen käyty ollenkaan ulkona, vaikka neiti nukkuikin yhdet tunnin päikkärit ja yhdet 3h 40 min(!) päikkärit parvekkeella, lasitetulla sellaisella. Kai siinä nyt vähän saa ulkoilmaa, kun hän siellä nukkuu tuhat kertaa paremmin kuin sisällä. 
Toissapäivänä kävimme sen verran ulkona, että käytiin postissa ja kaupassa. Olimme kotoa pois varmaan 45min ja sitäkään kokoaikaa ei oltu ulkona, vaan kaupan ja ärrän sisätiloissa. 
...ps. Oletteko käyneet viimeaikoina vaunuilemassa? Mulla ainakin kävi ihan kuntoilusta, kun yritti tuolla lumimoskassa tntää vaunuja eteenpäin, huh hei!

- Imettäminen oli minun mielestäni täyttä tuskaa, ärsyttävää puuhaa.
''Imetyksellä on todettu olevan lukuisia etuja sekä äidille että lapselle verrattuna pulloruokintaan. Rintamaidon koostumus on juuri sopiva ihmislapselle ja se sisältää runsaasti vasta-aineita ja hyödyllisiä bakteereita, joilla on lasta suojaava vaikutus. Imetyksen onkin todettu suojaavan lasta mm. maha-suolikanavan infektioilta, ripulilta, korvatulehduksilta sekä hengitystie-infektioilta. Lisäksi sillä on arveltu olevan suojaavaa vaikutusta allergioita vastaan erityisesti riskilapsilla. Rintamaito on myös ravintosisällöltään täydellisesti lapsen tarpeita vastaavaa ja on helposti sulavaa.
Imetys on myös psykologisesti merkittävä tapahtuma ja edistää äidin ja lapsen kiintymyssuhteen muodostumista. Imetys auttaa myös äitiä palautumaan synnytyksestä sekä helpottaa painonpudotuksessa. Lisäksi imetys on taloudellinen ja ympäristöystävällinen vaihtoehto.''
Joojoo. Tiedän kaikki imetyksen edut ja kuinka jotkut oikeasti nauttii siitä, ja oikeasti hienoa jos näin on! En mä sitä sano. Mutta sanon sen, että ei ollut mun juttu. Meillä taisteltiin imetyksen kanssa neljä pitkää kuukautta... Tai no nopeasti se aika meni, mutta imetys oli työn ja tuskan tulos. Neiti sai hirveitä tissiraivareita, veti tissiä niin kovaa että sattui, ei saanut sieltä tarpeeksi maitoa, ei loppuaikoina keskittynyt touhuun enää ollenkaan, se oli aikaavievää, en nauttinut siitä lainkaan, mies ei päässyt osallistumaan, se oli hankalaa julkisilla paikoilla, en tykännyt imettää kun muita oli paikalla ja niin edelleen ja niin edelleen. Syitä on monia ja sovitaan sitten vaikka niin, etten yrittänyt tarpeeksi, mutta voi että mitkä syyllisyydentuskat minulla olikaan tuosta asiasta. Stressitasoni on laskenut ainakin 60% sen jälkeen, kun imetyksen lopetin ja sen päätöksen tein. Kiitos hei.

- Joskus vaan ärsyttää, vituttaa, ketuttaa suunnattomasti...
Ei ole varmasti olemassa ihmistä, jota ei joku asia joskus ärsyttäisi. Mutta saako äitiä ärsyttää? Saako äiti olla niin väsynyt, että romahtaa siitäkin että sukka tippuu lattialle ja sen joutuu nostamaan? Saako äiti joskus tiuskaista, huutaa, raivota, itketä, painaa päänsä tyynyyn ja haluta olla rauhassa? En tiedä vastausta siihen, mutta kyllä minusta saa. Ihmisiä tässä vain ollaan. Ei mitään superihmisiä, superäitejä tai mitään muutakaan älytöntä. Kyllä minä myönnän, että joskus vain vitutuskäyrä on suuri. Ja sille ei vain voi mitään. Ja silloin vain pitää silti jaksaa

- Aina ei jaksa touhuta lapsen kanssa.
Rakastan leikkiä ja touhuta lapseni kanssa, sylitellä, hymyillä vastavuoroisesti, lauleskella ja lorutella, jumpata ja harjoitella asioita. Mutta ei sitäkään aina jaksa. Mieheni tekee 12-14h päiviä enimmäkseen, ensiviikolla jopa 14,5h päivän. Pitäisikö minun siis koko lapsen valveillaoloaika käyttää hänen viihdyttämiseensä ja olla hyväntuulinen, laulavainen, nauravainen, täysin läsnä? En usko... Monesti päivässä leikimme yhdessä ja olen lattiatasolla hänen kanssaan ja hän saa olla sylissä todella paljon ja kun teen kotihommia, niin seurailee sitteristä yms. Mutta kyllä myönnän joskus istuvani koneella, katsovani telkkaria tai jotain muuta, kun lapsi touhuaa leikkimatolla tai istuu sylissä. Antakaa minulle anteeksi. :D Ei kai tämä nyt niin paha synti ole. Eräs ammatilainenkin sanoi, että lapsi ihan todella tarvitsee myös omaa aikaa, eli ettei joku kokoajan hössötä vieressä

- Käyn joskus jossain ilman vauvaa. Ja käyn joskus juhlimassa.
Onko mä synneistä suurin? Minun on pakko ästä välillä jonnekin ilman Nellaa. Oli se sitten kahvilla käyminen kaverin kanssa, kirppiksellä käyminen tai baariin meneminen. Juhlimassa olen käynyt muutaman kerran Nellan syntymän jälkeen. Minkä minä sille voin, että näihin 4 kuukauteen on mahtunut isäni 50v synttärit, R:n veljen valmistujaiset ja pari muuta isompaa tapahtumaa? Pikkujouluissa veljelläni käytiin ihan vain Nellan kanssa. Tammikuussa olisi yhden parhaista kavereistani(Nellan kummin) tuparit, kun hän muuttaa miehensä kanssa yhteen. Ja sitten olisi veljeni kihlatun(Nellan kummin) valmistujaiset, kun hän valmistuu kätilöksi. Eihän noita voi missata?

- Toivon joskus, että vauva nukkuisi pitkään jotta saisin itselleni omaa aikaa.
Jeb. Toivon, että Nella nukkuisi välillä pitkiä päikkäreitä, jotta saisin rauhassa siivota, pestä pyykkiä, käydä suihkussa, syödä, olla koneella, juoda kahvia, katsoa telkkaria, laittaa tiskejä, juoruta puhelimessa, meikata, pukea, mitä vain. Tai että Nella nukahtaisi ajoissa yöunille, että jäisi muutama tunti omaa aikaa katsoa vaikka joku leffa, siivota vaatekaappi tai ihan vain rauhoittua yksin päivän hulinoilta.

Siinä ne taisi olla. Olenko nyt ihan hirveä äiti? Mielestäni en. Ja olen ylpeä itsestäni. Olen pärjännyt mielettömän hyvin, vaikka olen niin paljon yksin lapsen kanssa. Tämä ei johdu miehen välinpitämättömyydestä vaan töistä. Hän on kaiken mahdollisen ajan Nellan kanssa, herää yöllä syöttämään tämän ja herää aamulla, jos menee vaikka vasta kymmeneen töihin. Hänellä on ihan hirveä ikävä Nellaa joka päivä ja kun on vapaalla, niin nauttii oleskelusta tyttärensä kanssa ja minäkin saan hengähtää hetken. 

Mielestäni olen oikeasti hyvä äiti, vaikkei aina siltä tunnukaan. Kannustan teitä muitakin, ihania hyviä äitejä, parhaita äitejä teidän lapsillenne, myös miettimään näitä asioita. Purkakaa syntinne ja nauttikaa äitiydestä täysin siemauksin!

Ihanaa viikonloppua kaikille ihanille äideille ja muillekin! :) <3     

6 kommenttia:

  1. Oon sun kanssa täysin samaa mieltä ettet ole hirveä äiti. Ei liikaa kuulu stressata asioista. :) Elämä ei oo niin vakavaa. :)

    Viikonloppuja <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta kommentista :) Ei todellakaan elämä ole niin vakavaa ;)

    Kiitos samoin <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä äiti olet ja kyllä mä itsenikin osaan nähdä hyvänä. Se on ihanaa kuulla, kun monet kehuu kuinka luontevasti käsittelen meidän neitiä ♥ mutta paskaäitifiilistä tulee vain tosi helposti, kun ei menekään kuin elokuvissa! Pitäis vaa osata ottaa rennosti!

    Tsemii sulle ihana äiti ja ihanat viikonloput teille ja joulunodotukset :>

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihana <3 :) Kyllä, se paskamutsifiilis tulee kyllä helposti.. oon aika yllättynytkin siitä. Mutta kyllä me kestetään ihanien lapsiemme voimalla <3

    Kiitos samoin! :) <3

    VastaaPoista
  5. Olit kommentoinu mun blogiin ja nyt kun tulin kurkkaamaan niin pakko sanoa: iiiihana blogi! Jään seurailemaan todellakin!

    Ja asiaan liittyen: paskamutsi 2012 -palkinto menee yli sadan prosentin varmuudella jollekin muulle kuin sinulle (tai minulle, hehe). Huolet ovat niin suhteellisia, ja vaikuttaa täysin siltä, että tässä tapauksessa turhia ;) ♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos, niin sinullakin! :) <3 olen jo jonkin aikaa seuraillut :)

    Haha niinpä, kyllä se sillee taitaa olla ettei ainakaan paskimpia mutseja olla ;)

    VastaaPoista