perjantai 10. elokuuta 2012

Prinsessa on syntynyt

Heippa. :)

Täällä on yksi onnellinen äiti lisää. Meidän pikkuinen prinsessa syntyi rv 39+4, 08.08.2012 klo 00.01 painaen 3400g, pituutena 48cm. <3

Tätä onnea ei voi sanoin kuvailla. Tuossa vieressä sängyllä pikkunen tuhisee <3 

Kirjoittelen jossain vaiheessa lisää, kun kerkeää. Synnytys oli elämäni kivuliain kokemus, mutta lopputulos on sen verran iso palkinto, että kaikki muu alkaa jo pyyhkiytyä mielestä.. :')

maanantai 6. elokuuta 2012

ARVONTA!

Arvonta! Pääpalkintona MoloKids-toppahanskat :)

KLIKKAA TÄSTÄ!

Käykää kattomassa. :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Viikonloppu rv 39+1


Heips!

Kerronpa nyt alkuun muutamasta viimepäivästä. Perjantaina oltiin mun vanhempien ja mummin kanssa katsomassa Musiikkiteatteri Koitossa Helsingissä ABBA-showta. Tykkään ihan hirveästi käydä katsomassa musikaaleja ja teatteriesityksiä, sillä oon itsekin harrastanut musiikkia. Laulutunneilla oon käynyt 6 vuotta ja ollut mukana neljässä eri musikaaliproduktiossa sekä soitan jonkin verran omaksi iloksi akustista kitaraa.
Helmikuussa käytiin tuolla samassa paikassa katsomassa Queen- esitys, jossa oli osa samoja esiintyjiä. Päähenkilönä oli Kimmo Blom ja myös yhdessä pääosassa tuossa ABBA-showssa. Perjantai oli ensi-ilta. Kimmo on mun entinen lauluopettaja ja vetänyt kahta musikaaliprojektia, missä olen ollut esiintymässä. Kimmo on aivan mahtava laulaja, esiintyjä ja persoona, ihmisenäkin epäitsekäs ja välittävä. :)
Suosittelen todellakin kaikille musiikista ja teatterista kiinnostuneille kyseisiä esityksiä!








Lauantaina eli eilen nukuin pitkään, kun en ollut saanut taas yöllä millään unta. Sitten lähdettiin kullan kanssa ajelemaan ympäriinsä, käytiin Klaukkalassa, Nurmijärvellä, Haukilahdessa, Matinkylässä, Westendissä, Iirislahdessa jne. Me tykätään vaan lähteä ajelemaan ilman päämäärää varsinkin näin kesäsin. :) Klaukkalassa käytiin jätskillä ja kahvilla. Pysähdyttiin Haukilahden rantaan kävelemään rantaviivaa, oli vähän vilposa kun en ollut ottanut edes hupparia mukaan... mutta onneksi kulta herrasmiehenä lainasi omaansa. :) Otettiin kallioilla muutama kuva. Sitten jatkettiin kävelyä ja löydettiin ihana rantakahvila, missä kulta otti lomakaljan(R:lla alkoi tosiaan muutama päivä sitten melkein kuuden viikon loma) ja mä otin limun ja lihiksen, kulta tarjosi. :) Oli ihanaa vaan istua, nauttia maisemista ja jutella. Sitten lähettiin ajamaan Vantaalle moikkaamaan kavereita, jotka viettiä iltaa keilaamassa. Ei viihdytty siellä kuitenkaan kuin tunnin verran, kun muut joi ja niin edelleen.. :) Kaikki kauhisteli kuinka iso maha mulla on :D 
Sitten lähettiin ajamaan kotiin ja nälän iskiessä käytiin hakemassa vielä pizzat yhdeltä meidän vakiogrilliltä. :D


No, oltiin kotona vasta sit joskus kahentoista aikaa, syötiin ja katottiin telkkaria ja sitten mentiin puol kahen jälkeen nukkumaan. Sit mulla alko hirveet supistukset. Ihan erilaiset, mitä on tähän mennessä ollu. Maha ihan kovana, alavatsa ihan liekeissä. Polttava tunne vatsassa oli kauhee ja selkeesti kipu meni aaltomaisesti. Puol neljän jälkeen aloin sit laskemaan ihan kellon kanssa supistuksia. Niitä tuli 3-6 minuutin välein. Sit välillä vähän harvemmin ja sit taas useemmin. Herätin R:n viideltä ja otin panadolia, siinä vaiheessa kivut oli jo aika kovia. R lämmitti mulle kauratyynyn ja se auttoi ihan hetkeksi. Puol seittemän aikaan aamulla sitten soitin Jorviin. Sieltä vastas tosi tyly nainen, kelle sit selitin tilanteen. Hän vaan nopeasti sitten kysy, että onko ollut normaali raskaus ja onko tää mun ensimmäinen. Hädin tuskin kerkesin vastaamaan, kun hän jo ilmoitti, että ''meillä on nyt tosi kiire, voitko soittaa 15min päästä uudestaan?'' mä siinä sit sopersin, että öö siis soitanks mä vai siis häh ja jotain ihan paniikissa ja sit se sano uudelleen, että niin että kun on hirveä kiire, niin soita uudelleen ja laittoi luurin kiinni. Itkuhan siinä pääsi, vaikka oikein hyvin ymmärrän, että varmasti kiireiseen aikaan soitin ja ei ollut varmasti tarkoittanut olla tyly. Mutta hormonien vallassa, supistuksien kasvaessa, tuli aika huono mieli. No, soitin sitten lapsemme tulevalle kummille, joka valmistuu kätilöksi parin kuukauden sisään ja tekee töitä Hyvinkään sairaalan synnytysosastolla. L sitten siinä rauhoitteli mua ja 15 minuutin kuluttua soitin Jorviin uudestaan. Huomattavasti mukavamman kuuloinen kätilö vastasi puhelimeen ja sanoi, että voin ihan hyvin olla kotona vielä. Sitten kun kivut ovat sietämättömät niin katsotaan uudestaan. Kehotti menemään lämpimään suihkuun, ottamaan panadolia, syömään ja tekemään kaikkea, mikä helpottaa oloa. Hyvä olisi tietenkin jos saisi myös nukutuksi, sillä en ollut silmäystäkään nukkunut siihen mennessä. Supistukset jatkuivat, mutta panadol vähän helpotti. Kätilö sanoi, että voin soitella uudestaan, kun supistukset ovat hyvin säännöllisiä, niin katsotaan sitten uudelleen.
Puhelun loputtua koitin saada unen päästä kiinni, mutta ei siitä tullut mitään. Menin sitten kylpyyn ja kulta asetteli mulle sinne radion ja tuli viereen istumaan laskemaan supistusten välejä ja kirjaamaan niitä ylös. R oli ihana henkinen tuki ja piti kädestä ja silitteli. <3
Olin kylvyssä ja suihkussa jonkin aikaa, se tuntui ihan hyvältä. Sitten koitettiin taas mennä nukkumaan ja sainkin nukuttua pari tuntia, puoli yhteentoista asti. Heräsin siihen, kun R sanoi lähtevänsä pikaisesti käymään kalassa serkkunsa kanssa, kun olivat eilen niin sopineet. Kyseli tietenkin, että pärjäänkö ja sanoin, että pärjään ja soitan jos en. No sitten valvoin hetken ja nukahdin uudestaan puoleksitoista tunniksi. Nyt maha on ihan sekasin ja supistukset jatkuu...
Pääsisköhän tänään jo synnyttämään?! Ainakin pakko on mennä jossain vaiheessa Jorviin näytille, että onko mitään tapahtunut vielä siis että onko supistukset kypsyttäneet paikkoja..

Pitäkää peukkuja!
 

perjantai 3. elokuuta 2012

Tunnustuksia


KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:
1. Manipuloivat, valehtelevat ihmiset, jotka esittävät ystävää ja puhuvat selän takana pahaa
2. Ihmisten ’’minä tiedän kaiken paremmin kuin sinä ja asiat voi tehdä vain samalla tavalla, kuin miten minä teen’’- asennetta
3. Rahattomuutta, köyhyyttä
4. Kauhuleffoja
5. Odottamista
6. Saamattomuutta, laiskuutta
7. Kun hoikat ihmiset valittavat ’’lihavuudestaan ja läskimakkaroistaan’’
8. Loskakeliä(varsinkin kun on jalassa kengät, jotka eivät kestä kosteutta ja sukat tulee märiksi ekalla askeleella ja kotiin on kävelymatkaa vielä vaikka kuinka…)
9. Sotia, perhesurmia, lasten hyväksikäyttöä ja eläinrääkkäystä + muut maailman ’’epäkohdat’’
10. Kun joku ei maksa velkojaan/rikkoo lupauksen

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:
1. Sosiaalisuus
2. Temperamenttisuus
3. Stressaaminen
4. Iloisuus
5. Lauleskelu joka paikassa
6. Avoimuus
7. Ystävällisyys
8. Luotettavuus
9. Tylsistyminen, jos ei ole tekemistä

KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:
1. Luotettavuus, on hyvä kuuntelemaan ja lohduttamaan
2. Empaattisuus à ottaa muut huomioon ja on epäitsekäs
3. Huolenpito
4. Kertoo rakastavansa minua ja näyttää sen
5. Hellyys, pusut ja halit
6. Yllätykset
7. Pitää lupauksensa
8. Huumorintaju ja hauskuus

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. Että VAUVA SYNTYISI JO
2. Kivaa iltaa(mennään vanhempien ja mummin kanssa stadiin katsomaan musikaaliesitystä)
3. Lisää rahaa
4. Että synnytys olisi suhteellisen helppo ja kaikki sujuisi hyvin
5. Että keksisin, mitä haluan lähteä jatko-opiskelemaan
6. Että saisin inspiraation pestä ikkunat
7. Että näkisin rakkaat koirat

KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:
1. Käyn vessassa
2. Syön aamupalan
3. Katson telkkaria, kun syön aamupalaa
4. Käyn useimmiten suihkussa
5. Puen päälle
6. Käyn Facebookissa

VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT ENITEN MURHEITASI?
1. Äiti
2. Isi
3. R
4. Tärkeät ystävät, kuten M, R ja A
5. Veli

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:
1. Karkki, varsinkin irtokarkki ja suklaa
2. Kännykkä ja facebook
3. R
4. Shoppailu, nyt varsinkin vauvanvaatteiden shoppailu

KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU:
1. ’’Mä rakastan sua enemmän kuin mitään tai ketään. Haluatko elää mun kanssa koko loppuelämän ja tulla mun lasten äidiksi?’’
2. "Rakastuin sun iloisuuteen, kauneuteen ja siihen, että välität muista ihmisistä niin paljon.’’
3. "Mä en halua koskaan ketään muuta kuin sut.’’

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:
1. Että läheisille tapahtuu jotain kauheaa(nyt varsinkin pelkään, että vauvalle käy jotain tai synnytyksessä tulee komplikaatioita)
2. Lentokoneella matkustaminen

YKSI TUNNUSTUS:
1. Raskausaika on ollut mun elämän onnellisinta aikaa.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Neuvolakuulumisia rv 38+4

Heippa taas!

Tänään oltiin taas neuvolassa. Tää tais olla tyyliin eka kerta, kun mies ei päässyt mukaan neuvolaan. Ihailtavan aktiivinen se on ollut. :) Järkkäillyt aina kolmivuorotyönsä työvuoroja, että pääsis mukaan ja niin edelleen.. :)
Mun vanhemmat tuli mukaan, kun mies on töissä(tosin vikaa päivää, sitten sillä alkaa yli viiden viikon loma jeee!) ja en halunnut mennä yksin. On kivempaa kun on joku mukana tukemassa ja porukoilla oli loma, niin mentiin Fenniaan lounaalle sitten neuvolan jälkeen. Söin kasvis-kikherne-kastiketta ja riisiä ja jalapenoja :) Jälkkäriksi oli melkoisen mautonta kinuskivaahtoa. Maistui ihan vaniljavaahdolta, johon ei ollut lisätty yhtään sokeria tai mitään. Mutta pääruoka oli hyvää, vähän tulista, mistä tykkäänkin. :)

Mutta nyt siis neuvolakuulumiset. Suluissa taas edellisen kerran tiedot.

Päivämäärä: 01.08.2012 (26.07.2012)
Raskausviikko: 38+4 (37+5)
Painonmuutos/viikko: +100g (+1.100) Jee, huomattavasti vähemmän noussut!
Turvotus: ++ (++)
RR: 127/91 ja 129/88 (129/87)
U-Prot. + (-)
U-Gluk. - (+)
Kohdunpohjan korkeus: 36 (35)
Painoarvio: 3800g (viimeksi saatu painoarvio rv 29+2 ja se oli 1405g)
Tarjonta: RT (RT)
Sydämensyke: +, 140-150 (D150)
Liikkeet: ++ (++)

Sellasta. APUA sieltä on tulossa luultavasti nelikilonen puserrettava! 
Itse olin syntyessäni 4150g... Että ei mikään yllätys. Vois nyt tulla jo... Kuulemma on pää tosi alhaalla, painaa kohdunsuuta. Ei ihmekään nää häpyluukivut. Se sano, että ihan normaalia on kaikki. 
Kerroin myös mun unettomuudesta. Se sano, että kuulostaa vaan hyvältä merkiltä, kuulemma synnytyksen lähestyessä äitejä ei enää väsytä öisin kun hormonitoiminta valmistaa äitiä vauvan yövalvomisia ja rytmiä varten. Elikkä pitäis siis olla positiivisella mielellä siitä, että nukahdan joka yö vasta 2.30-4.30 vaikka menisin sänkyyn jo yheltätoista...? Ja mies kuorsaa vieressä.. Onneks sillä alkaa loma tänään niin jos tulee kipuja tai muuta niin viittii sitäkin herätellä herkemmin, kun sillä ei oo työaamua. ;)

                               Tässä kuvaa eiliseltä eli 38+3

Alkaahan toi suht jättimäinen maha jo olee.. Tule jo rakas maailmaaaaan!


Vauvan hoitopöydän viereen ostin seinälle ruuvattavan Nalle Puh- lokerikon postikuluineen FB-kirppikseltä viidellä eurolla! Siinä on nyt vaippoja, Bepanthenia, Erisania, jotain babyrasvaa pullossa apteekista, kylpyöljyä, kylpylämpömittari, kuumemittari, tutteja, tuttinauhoja, unilelu, talkkia, Septidiniä, sinkkivoidetta, hammasharja, harja, harsoja, vanupuikkoja, vanulappuja ja muuta hyödyllistä. :) Muut jutut löytyy sitten hoitopöydän laatikosta. Ihan kiva kun ei tarvii sieltä kaikkea nyt kumarrella.

Nyt tulee mun hyvä ystävä, jonka oon tuntenu vauvasta asti, meille kahvittelemaan ja aion pyytää häntä kummiksi vielä näin loppumetreillä :) Vauvan kummeiksi tulee mun veli ja veljen kihlattu/avovaimo(myös mun hyvä ystävä, veljen kanssa ne on seurustellut monia vuosia, oiskohan 7vuotta. Siitä asti kun olin vielä kutosella ala-asteella, eli hän on kuin sukua meille) ja sit miehen pikkuveli, joka just pääs ripille puolisen vuotta sitten ja sit miehen hyvä ystävä. Aloin miettimään, kun lapsella tulee olemaan kolme miespuolista kummia ja vain yksi nainen, niin halusin vielä naispuolisen kummin jolloin kummeja olisi siis viisi. Jos meille nimittäin ei enää siunaantuisi tyttöjä, niin on kiva että tyttölapsella on enemmän naispuolisia kummeja kuin vain yksi. Ymmärrättekö yhtään logiikkaani? :D Saa pikkuinen sitten lahjaksi mekkoja ja muuta röyhelöä, mistä miehet ei ymmärrä ;) 


Mutta palaillaan taas :) Ihanaa kesäviikkoa kaikille!